keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

5. päivä, Perjantai 7.6.2013 Luusua - Kannus - Multia

Herätys klo 10.00 melko hyvissä voimissa ja hyvin nukkuneena.
Menin huoltorakennukseen hampipesulle ja sen jälkeen palauttamaan mökin avaimen.
Ostin respasta kahvin ja menin ulos tupakille isännän kanssa.
Tarinaa olisi riittänyt taas varmaan vaikka koko päiväksi.
Pakkasin mopon ja lähdin liikenteeseen puolen päivän tienoilla.

Pysähdyin tauolle Pudasjärvellä jonkun hiekkatien varteen.  Heti kun sain potan pois päästä, oli iso paarmajoukko kimpussa. niitä oli todella paljon. Äkkiä potta päähän ja menoksi.


Oulun seudulla kävin kahvilla Limingan jollain huoltsikalla.
Mielessä oli yöpyminen viime kesän reissulta tutussa paikassa Keuruun lähistöllä, joten matkaa oli vielä taitettavana.
Pakko oli myös käydä fiilistelemässä vuosia sitten tehdyn skootterireissun yöpymispaikaa, eli hotelli jokihelmi, Kannus.kello n.20.00






Matka jatkui tutuissa maisemissa aina yöpymispaikalle asti.  Matkalla tosin google maps sekoili ja ajatti vaikka minkänäköisiä kiemuroita, ja laitoin koko vehkeen kiinni. Eipä sitä ole muutenkaan matkalla paljoa tarvittu.  Kuvien ottaminen jäi aika vähiin näin matkan loppupuolella.


Perillä Nikaranperän laavulla 01.50
Olin täällä myös viime kesänä ja nukuin tuossa kodassa lattialla, nyt ajattelin nukkua laavussa.
Tein nuotion, lämmittelin, paistoin makkarat ja join parit kaljat.
Hyttysmyrkkyä naamaan, ja makuupussiin nukkumaan.








kilometrejä tuli n. 750

reitti karkeasti: http://goo.gl/maps/emNt8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti